Rauhallista joulua ynnä kaikkea hyvää uudelle vuodelle

Tekee kipeää

Äitinsä itkua kuullut ei;
lempeä tuuli häntä vei.
Valkeat taivaat kuiskivat:
tulkaa, enkelit kauneimmat.

Arvi Kivimaa


Pieni poikamme siunattiin hautaan 19.12.2008. Edelläolevan runon äitini kirjoitti kauniiseen enkelikorttiin, jonka aion laittaa kehyksiin pieneksi tauluksi. Hautajaisia edeltävä päivä oli hirveän vaikea, mutta saman päivän iltana sain kokea ymmärtäväni jotain tärkeää: hautaan menisi vain lapsemme ruumis, kuollut kuori. Rakas pikkuisemme on oikeasti jossain ihan muualla, paikassa jossa hänellä on hyvä olla. Eikä minua enää ahdistanut ajatus haudasta.

Itseäni suren tietysti edelleen. Käsivarteni kaipaavat saada vauvan tuuditeltavakseen, syli tuntuu tyhjältä. Suren lasta, jota en koskaan saa nukuttaa rinnalleni. Itken lasta, jota en koskaan opi tuntemaan. Kaipaan lasta, joka ei koskaan tule kietomaan käsiään kaulaani.

Kyynelet eivät tunnu ehtyvän koskaan.

Tuonen lehto, öinen lehto

Tuonen lehto, öinen lehto,
siell’ on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.

Siell' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsea Tuonelan karjaa.

Siell’ on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.

Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss’ kellahdella,
kuunnella kehrääjälintuu.

Tuonen viita, rauhan viita!
Kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala mailma.

Olo on tyhjä

Nyt se sitten varmistui. Viime viikolla kävin magneettikuvauksessa ja tänään kuulin tulokset. Meidän pikkuiseltamme puuttuvat munuaiset kokonaan. Kolmellakaan perusteellisella ultrauskerralla ei munuaisia löytynyt, ja nyt tämä magneettikuvaus varmisti asian. Hän ei tule elämään syntymänsä jälkeen kuin korkeintaan muutaman tunnin. En tiedä onko vauvamme tyttö vai poika, mutta pian se varmaan selviää. Huomenna menen sairaalaan ja synnytystä aletaan käynnistää.

Olemme nyt ehtineet totutella ajatukseen jo muutaman viikon ajan mutta epätodelliselta tämä tuntuu silti. Meidän pienokaisemme, joka nytkin parhaillaan potkii vatsaani sisäpuolelta, ei tule kanssamme koskaan kotiin. Kun nämä potkut lakkaavat, on koko lyhyt elämä kohta ohi. Koskaan ei tule ensimmäistä hymyä, ei ensimmäistä hammasta, ei ensimmäisiä askelia.

Ja kuitenkin tahdon ajatella ja uskoa, että tälläkin pienellä elämänmatkalla on jokin merkitys. Ehkä joskus tulen sen ymmärtämään, ehkä en, mutta silti uskon Jumalalla olevan omat suunnitelmansa ja tarkoituksensa.

Yksi vuotta

Meidän vauva lakkasi sitten olemasta vauva. Se on nyt jo yksi vuotta ja iso poika. Kävelläkin osaa, ainakin melkein. Mummolassa enojen valmennuksessa paras saavutus taisi olla yhdeksän askelta. :)


Garnstudion uudessa vauvamallistossa on huippusuloisia neuleita. Tätä kaarrokevillapaitaa rupesin neulomaan kuvan perusteella jo ennen kuin ohjetta oli julkaistu, sattumalta silmukkamäärät täsmäsivät just eikä melkein! Tuo Alpaca on kyllä ihanaa lankaa, olin ihan myyty kun sain ensimmäisen kerän käteeni.


Malli siis nro Z-053-by, lankana Dropsin Alpaca (jota kului yli kerä vähemmän kuin ohjeessa sanottiin), pyöröpuikot 2,5 ja 3. Ja ihan itselleni muistutuksena käsinpesu. Tuo kirjoneule vaatisi vielä ehkä hieman harjoittelua... Pitkät langanjuoksut kun tuppaavat kiristämään välillä.