Hyvää joulua!

Huomenaamuna ajelemme joulunviettoon mummulaan. Viimeviikkoinen mahatauti uhkasi muuttaa suunnitelmamme kokonaan, mutta onneksi paranimme ajoissa ja pääsemme sittenkin mummun, papan, enojen ja tätien seuraan. Tänään olemme paketoineet viimeisiä lahjoja, poikanen on harjoitellut saksien käyttöä lahjapaperiin. Hauskaa vaikkakin tarkkaa puuhaa. Kielenkärki vain vipattaa saksien kanssa samassa tahdissa, kun pienet sormet yrittävät osua oikeaan kohtaan. Ja silppua syntyy!


Toivotan oikein ihanaa, rauhallista ja siunattua joulua jokaiselle! Muistetaanhan pysähtyä vaikka katselemaan kynttilää aina välillä...

Lämmintä joulunodotusta jokaiselle!

Tämän piparintuoksuisen mökin myötä haluan toivottaa oikein ihanan lämmintä joulunalusaikaa jokaiselle blogiini eksyvälle! Vaikka ulkona pakkanen paukkuu (vihdoinkin!), jospa meidän jokaisen sydän pikkuhiljaa sulaisi joulun oikealle sanomalle.

Pikku juttu vain

Poikanen täytti viime viikolla jo kaksi vuotta. Ei ole enää mikään vauva, ei. Juttua tulee vaikka kuinka, ja monesti äiti saa pidätellä naurua tarinoita kuunnellessaan.

Muutaman viime päivän poju on ollut sairaana, kuumetta lähinnä. (Ensin pelkäsin sen olevan sikatautia, mutta jos se sitä oli niin tosi lievänä onneksi.) Ruokahalu on ollut ihan kadoksissa ja poju on elänyt lähinnä maidolla. Tänään jo vähän paremmin maistui.

Kysyin sitten päiväunien jälkeen, haluaisiko poju välipalaa. Hän innostui heti. Jatkoin kyselemällä, mitä välipalaa haluaisi syödä. Vastaus: "Popparia antaa, kekkiä antaa!" Siis popcornia ja keksiä olisi pitänyt saada. Nauratti, mutta olin tylsä äiti ja annoin vain näkkileipää ja mehua. Yritetään jättää ne popparit ja kekkit juhlapäiville. :)

Pupulakki

Eurokankaan karvakankaasta väsäsin kohta-kaks-veelle talveksi myssyn. Vuorina ruskea fleece, korvissa ja nauhat ruskeaa velouria. Lämpimältä tuntuu, vielä ei oikein voi ottaa varsinaiseen käyttöön edes. Poju tykkää ja äiti myös.


Tarkoitus oli tehdä pupunkorvat, mutta jotain aasimaista noissa on. Ei haittaa, aasit on söpöjä eläimiä.

Herra Hakkarainen

Tulipa sitten harjoiteltua painohommia vähän lisää. Tässä koetteli hermoja musta pohja, joka tuntui aina vain kuultavan värin läpi. Ehkä olisi pitänyt antaa kerrosten kuivua ihan kunnolla ja tuputtaa uudestaan vasta seuraavana päivänä, mutta kuka nyt niin kauan malttaa odottaa? Lopputulos on kuitenkin ihan kiva, poju etenkin tykkää.

Ostoslistalle pääsi myös musta kangastussi. Silmien ja suiden ynnä muiden ohuiden viivojen tekeminen sabluunalla on aika hankalaa. Jälki tahtoo väkisinkin tuhraantua. Mikähän olisi hyvä ja kestävä tussi?

Mutta se täytyy sanoa, että kyllä tuo painaminen kerrassaan on mukavaa puuhaa! Olihan se sitä tietysti jo ala-asteella, mutta Annikan antama inspiraatio on vienyt hauskuuden ihan uusiin sfääreihin. Kerrassaan!

Tässä vielä tarkempi kuva itse herrasta.

Törkeä plagiaatti

Annika on esitellyt blogissaan uskomattoman upeita kankaanpainotöitä ja sai inspiroitua minut heti tilaamaan painovärit itsellenikin. Harjoittelu oli huiman hauskaa. Olen melko suoraan ottanut mallia Annikan koirakuviosta, toivottavasti ei haittaa. Poju sai tällaisen paidan:


Urhea soturimme taisteli pihalla keinun kanssa ja hävisi. Muistona ottelusta ruvet otsassa ja poskessa. Eilinen oli kova päivä, toivottavasti tänään on helpompi.

Pöpät taas

Taas yhdet vaippahousut hyväksi havaitulla ohjeella. Koko 8-10kg ja lankana Tallinnasta ostettu Schoeller & Stahlin Filzi, kulutus vähän yli kolme kerää. En ole vielä kuullut kommentteja langan kosteudenpitävyydestä, mutta oletan että toimivat. Lanka on pehmeää ja tarkoitettu konehuovutukseen. Nämä pöksyt tein siis kaverin tytölle pohjoiseen.

No niin taas

Hiljaisuus venyy ja venyy... Käsityöt on ihan jäissä ja seis, kesä jotenkin vie neulomisinnon Huizin Nevadaan. Miksi? Pikaompeluksia on tullut tehtyä, esim. poikaselle kesähousut omista vanhoista pellavaisistani, shortseja, lierihattua ynnä muuta tarpeellista. Kuvia ei tietenkään ole. Vai onkohan...? Hetkonen.

Onhan näitä vaikka kuinka!


Armaalle aviomiehelle villapaita kesän viileisiin iltoihin. Dropsin malli nro 85-11, miehen itsensä valitsemana. Lankana Dropsin Karisma. Hihoissa ainakin riittää pituutta, jopa meidän orangille, mutta vartalo-osuus olisi ehkä saanut olla muutaman sentin pidempi. Ei voi mitään. Ollaan tyytyväisiä.


Tässä se lierihattu. Tuli vähän höpön mallinen (malli omasta päästä, tai siis lapsen), mutta asiansa hattu on kyllä ajanut kiitettävästi. Poikanenkin tykkää. Ainekset tähän luomukseen sain pojan tädin farkkujenlahkeista. Täti tuunasi nääs itselleen shortsit.

Eikö ole muuten ihanata katsella kun lapsi keskittyy täysillä johonkin? Vesileikit on tänä kesänä in, niitä jaksaisi loputtomiin.


Ja ne kesähousut. Kaava jokin muokkailtu perushousu, ehkä Gyntherin kirjasta alunperin. Vilpoista pellavaa, omista vanhoista äitiyshousuistani, jotka ratkesivat tietystä kriittisestä kohdasta. Valkoinen on niin käytännöllinen väri lasten pukineisiin. (Paitakin muuten taitaa olla omaa tuotantoa, feikki-Marimekko.)

Ja hetken kuluttua me lähdemme mustikkaan. Anoppi soitti ja ilmoitti, että kypsiä ovat, isoja ja meheviä. Ja niitä on paljon. Metsään siis.

Sagittaria

Sagittaria-huivi Sisäisestä villapaidasta. Lanka luonnonvalkoinen Dropsin Alpaca. Puikot nro 5. Langan menekki n. 2 ja puoli kerää.

Neuloin kakkoskaavion 7-9 kertaa. Sekosin laskuissa jossain välissä niin pahasti, että jouduin purkamaan kolmoskaavion ensimmäisen yrityksen kokonaan kun silmukat eivät täsmänneet. Olin siis hypännyt kolmoskohtaan kakkosen puolestavälistä enkä lopusta, kuten olisi pitänyt.

Huivi on ihanan pehmeä ja lämmittävä vaikka onkin enimmäkseen pelkkää reikää. :) Jospa joku kutsuisi meidät juhliin, jotta voisin käyttää huivia...

Huivi on n. 75cm korkea ja 170cm leveä. Ihan sopivan kokoinen tuli, ei liian suuri eikä liian pienikään. Kokoa kun on niin hankala kesken neulomisen arvioida.

Paraphernaliat

Neuloin mammalle äitienpäiväksi Paraphernalia-sukat. Kantapää vain piti tehdä eri tavalla, kun en hoksannut lankaa ja mallia valitessani etteivät ne oikein sovikaan yhteen. Halusin kuitenkin väriliu'un pysyvän ehjänä tuossa palmikossa, joten tein kantapään sitten vasta lopuksi. Tämä kaikki aiheutti hieman harmitusta ja lisävaivaa ja sen että sukat melkein myöhästyivät äitienpäivästä. Lanka oli uusi tuttavuus nimeltä Zauberball, väri lienee blackberry. Tulevaisuus näyttää, miten lanka kestää käytössä ja nyppyyntyykö kovin. Pari kertaa jouduin purkamaan pätkän, ja silloin ainakin lanka oli jo ehtinyt hieman takkuuntua.

Näitä sukkia tehdessä opin

- miettimään miten langan värinvaihdot sopivat malliin

- tekemään kantapään fiksusti jälkikäteen

- silmukoinnin jalkaterän (ja kantapään) päättelykeinona

Mamma oli sukkiinsa oikein tyytyväinen, mikä tietysti ilahdutti mieltäni. Käskin ottaa sukat käyttöön turhia säästelemättä, ettei kaikki vaivani olisi mennyt hukkaan ja kaapin koristukseksi.

Äi-ti

Voi rakkaus miten ihanalta kuulostaa, kun poikanen sanoo "äi-ti!" Toissapäivänä sen ensimmäisen kerran sain kuulla. Pisara tulee silmäkulmaan ja sydäntä pakahduttaa.

Näin runoilee Immi Hellénkin:

Tahdotko nähdä ihmeen kauniin kuvan,

äiti ja lapsi kun istuvat portailla tuvan?

Mitäpä lapsen äidille kuiskaavan kuulet,

noin kun on kirkas katse ja hymyssä huulet?

Oi, hän oppinut yhden sanan on vasta,

sitä ei lakkaa kyyhkynen kujertamasta.

Sanaan siihen liittyy kaikki, mi hyvää,

kaikki mi maassa on kaunista, tunnetta syvää.

Äiti, oi, äiti, maailman kaunein sana

- se sointuu kuin ihana sävel lapsen lausumana.

Mökkeilyä

Saimme viettää vappuviikonlopun hyvien ystävien seurassa mökillä. Ilima ol ku linnummaetoo. Kerrassaan ihastuttavaa, tuumaa yksveekin.

Kuvissa näkyvät yksveen uudet samettihousut, joissa lienee hiukkasen kasvunvaraa. Matskuna hame kirppikseltä, napit ja soljet kaupasta. Niin joo, tuo keltainen paitakin on kirppikseltä. Oikea hyvän mielen ja auringon väri.

Koska edellisen postauksen takista tuli pyhätakki, täytyi lisäksi ommella vielä pihatakki. Se on tässä. Kaava Suuresta Käsityölehdestä parin vuoden takaa enkä oikein ole tyytyväinen. Malli on jotenkin kovin harteikas. Helmaan laitoin ensin ohjeen mukaisesti kuminauhan, mutta silloin takki näytti ihan tyhmältä aikuisten pusakalta joten kuminauha lähti saman tien pois. Menettelee se nyt kuitenkin ja näyttää oikeastaan ihan kivalta, kun siihen tottuu.

Kevättakki

Surauttelin poikaselle pyhätakin, Gyntherin kirjasta taasen. Ruskea osuus on kirpputorilta löytyneestä vakosamettihameesta, kiemurainen kangas ihan kaupasta ostettua, samoin kuin napit. Vuori on ohutta liukasta trikoota, jota sain taannoin yksveen mummulta muutaman metrin palan.

Takki on just passeli yksveelle käytettäväksi 10-20 asteen lämpötilassa kaupunkireissuilla ja kylässä. Siis silloin, kun on tarkoitus käyttäytyä sivistyneesti eikä möyriä mudassa ja hiekassa.

Minä niin nautin kun saan ommeltua vanhasta uutta. On palkitsevaa nähdä muuten roskiin menevän vaatteen saavan uuden elämän ihan uutena vaatteena. Vaatteet ovat uniikkeja, ei tule vastaan samanlaisia ihan joka mutkassa. Ja säästyyhän siinä rahaa, ei ollenkaan huono puoli sekään. Harmittelin joskus sitä, miten kalliita kankaat ovat kaupassa, ja miten itsetehdyt vaatteet tulevat kalliimmaksi kuin valmiina ostetut. Nyt olen valaistunut asiassa sen verran, että katselen kirpputoreja kangassilmällä. Varsinkin pikkulasten pukineita on helppo tehdä aikuisten vaatteista. Itselleni en ole vielä onnistunut tekemään mitään, harmi.

Farkut on eri kivat pöksyt!

Sain siskolta läjän vanhoja takapuolesta puhkikuluneita farkkuja. Pienempiin housuihinhan niissä riittää ainesta vielä vaikka kuinka! Gyntherin kaavoja pyörittelin ja asettelin ja onnistuihan se lopulta:

Pikkuisen harmittavasti jäi tuohon etutaskun reunaan aika ohueksi hiutunut kohta. Luultavasti kangas repeää siitä enemmin tai myöhemmin... Onneksi samalla innolla ompelin jo toisetkin haalarit, jotta on mitä vaihtaa. Toisista pöksyistä ei ole vielä kuvaa, kun mallinukke eli tuleva käyttäjä uinailee edelleen päiväunilla. (Herttinen, tähän aikaan?!?)

Tänään oli ensimmäinen kunnolla lämmin päivä tänä keväänä. Olimme hiekkalaatikolla ja yksvee söi hiekkaa minkä ehti aina kun äidin silmä vältti. Aurinko paistoi niin ihanasti, että äiti pärjäsi ilman lapasia ja poikanenkin olisi varmaan pärjännyt; kun tulimme sisälle, poikasen tassut olivat hikeentyneet ihan märiksi kurahanskoissa.

Pääsiäistossut

Tällaiset tossut valmistuivat juuri sopivasti ennen pääsiäisreissua mummolaan. Ostin kädentaitomessuilta eurolla pussillisen nahkapalasia ja kirpputorilta 50 sentillä huopuneen villapaidan. Niistä (ja pätkästä resoria) syntyi ensimmäinen versio tossuista, jotka kyllä kaipaavat vielä hieman kehittelyä. Ihan kivat, yksveekin tykkää.

Meillä on myös uusi harmooni. En vain ole saanut vielä rauhassa soittaa sillä edes yhtä laulua loppuun. Yksveen on pakko päästä vetelemään harmoonin tappeja tasan sillä sekunnilla kun äiti istahtaa soittopelin eteen. Ihan pakko.

Oikeastaan harmooni on uusi vain meille. Olen kuullut, että sen ovat mummi ja pappa saaneet kihlajaislahjaksi vuonna 1949. Sitten paljon myöhemmin se siirtyi vanhemmilleni lapsuuskotiini ja nyt meille. Uskollinen vanha kapistus toimii edelleen vallan hyvin.

Tylsä lista

Kamera on rikki. Ei ole kuvia. Mutta edellisen käsityöpostauksen jälkeen olen neulonut ainakin nämä kaikki:

- neljät naisten minivartiset kotisukat Fabelista

- yksveelle villasukat ja lapaset Alpacasta

- viisi tiskirättiä jämäpuuvilloista (loistojuttu!)

- yksveelle raidallinen slipoveri Alpacasta

- yksveelle kaksi konehuovutettua hattua hahtuvalangasta (ensimmäisestä tuli liian pieni)

- vauvan pitsineuleinen nuttu ja tossut (koko 44cm) Alpacasta

- säärystimet yksveen mummulle Big Fabelista

Tykkään hirveästi kun Jyväskylässä on lankakauppa joka myy lähes kaikkia Dropsin lankoja. Onnea ja menestystä jatkossakin, Poppeli!

Laputtaa vai taputtaa?

Olipa tässä eräänä päivänä hiukan hermot tiukalla eräällä äidillä. Riiviölapsi tuntui tahallaan kulkevan vain hölmönhommasta toiseen; kirjahyllystä kirjat alas, tietokoneen hiiri ja näppäimistö lattialle, äidin neulomuslangat solmuun (no, se oli kyllä äidin oma vika kun jätti ne pienen käden ulottuville). Äiti sitten kiukkuisena lennätti riiviön pois vessasta pönttöä lorkkimasta ja tiuskaisi: "Nyt ala laputtaa!" Arvatkaas mitä lapsi teki? Alkoi tietenkin naama naurussa taputtaa käsiään yhteen. Eipä voinut äiti muuta kuin nauraa höpsölle lapselleen, ja siihen suli äidin kiukkukin kokonaan. Loppupäivästä tulikin sitten paljon kivempi kuin aamu oli ollut.


Pitipä minunkin vähän kokeilla Poladroidia. Kiva lelu.