Vuoden postaus

Lienee taas aika kirjoittaa se vuotuinen postaus tähän blogiin. En näköjään vain muista, jaksa enkä saa aikaiseksi. Onneksi monet muut kuitenkin muistavat ja jaksavat! Mulle on tosi tärkeä se hetki päivästä kun saan istahtaa koneelle ja käydä readerista läpi kaikki uudet blogikirjoitukset. Välillä kommentoin, usein vain ihastelen ja inspiroidun.

No mutta. Kälyseni pyysi minua ompelemaan nelivuotiaalle tytölleen muutaman kesämekon. Tällaisia sain aikaan, toivottavasti kelpaavat. Ensinnä hame vanhoista farkuista. Samanlaisen aion ommella meidänkin tytölle kunhan tässä ehdin. Tähän ei tarvita edes kaavaa.

Liivimekko Ottobresta 3/11. Kankaat kirpparilta, pehmeää puuvillaa.


Olkainhame anopilta saadusta vanhasta pussilakanasta. Ottobre 4/11.


Jokaisessa meissä asuu pieni prinsessa, eikös? Tällaisesta pikkutyttönä haaveilin ja nyt sen vihdoin toteutin. Pitsiä, pitsiverhoja, silkkinauhoja, vanha satiiniyöpuku ja sydännappi. Puhvihihat ja runsain määrin helmoja. Kaavan tähän mekkoon löysin Juju-kirjasta. Ja tästäkin varmaan joudun tekemään (tai saan tehdä) vielä toisen version joka jää meille kotiin. :)

Ulkona pyryttää, mutta uskomme että kevät vielä koittaa ja voittaa. Aurinkoisia päiviä kaikille!

Ahkeruus on ilomme

Ainakin bloggauksessa...

Tylleröinen täyttää ihan kohta vuoden. Vauva on kadonnut jonnekin ja tilalle on tullut kävelevä ja sangen omatahtoinen tyttölapsi. Äänivaroja riittää vaikka kokonaiselle kuorolle ja nyt hää on keksinyt korviasärkevän kiljumisen vauhdittamaan asioiden tapahtumista. Toivon sydämeni pohjasta että tämä vaihe menee pian ohi, ennen kuin lähdemme reissuun lämpimämmille maille. Lentokoneessa voi mennä hermot muutamaltakin ihmiseltä jos kauankin joutuu kuuntelemaan tuota kirkumista. :(

Auringon varalta ompelin tylleröiselle tällaisen hatun. Mallia otin kirppikseltä ostamastani mutta vähän liian pienestä hatusta. Näyttää kivalta ja oletettavasti suojaakin hyvin.

Kaksinaamainen otus

Mihin kaikki aika menee? Päivät vain vilahtavat ohi ja tuntuu ettei oikein mitään saa aikaiseksi. Muutama sukka on neuloutunut vapaahetkinä, mutta eipä noita ole tullut kuvattua.


Tänään ompelin pojalle unikaveriksi tällaisen mörön. Möröllä on kaksi etupuolta muttei yhtään takapuolta. Kelpasi päiväuniseuraksi heti valmistuttuaan, ja miksei olisi kelvannut, kun poika sai itse auttaa kankaiden ja nappien valinnassa.



Plikka kasvaa ja on jo kohta kolme kuukautta vanha. Nasakasti kantaa päätään ja punkee pystyyn kun käsistä pitää kiinni. Muuten menee hyvin, mutta imetys on välillä aikamoista taistelua... Muutaman kerran olen jo miettinyt lopettavani koko homman, mutta sitten typy taas armahtaa äitiä ja suostuu ihan nätisti syömään. Toivottavasti nuo raivarit eivät jatku enää pitkään!

Vihdoin

Pikkulikka on maailmassa. Olo onnellinen ja tyyni.

Nuttunen

Pienelle saapuvalle neuloin nutun ja myssyn. Nuttusen malli Dropsin 13-18 josta pidän kovasti, lankana Drops Alpaca. Koko on ohjeen pienin eli 1-3kk. Myssy taas on ihan tavallinen siksakmyssy samasta langasta.

Jotenkin koko ajan tuntuu, että olen unohtamassa jotain tärkeää. Jotain ehdottoman tärkeää ja välttämätöntä. En vain keksi, mitä se voisi olla! Esikoisen hoito synnytyksen ajaksi on järjestetty, vauvanvaatteita, vaippoja ja tarvikkeita on vaikka millä mitalla ja lisää saa kaupasta jos tarvitaan. Mitä vielä puuttuu?

No tietenkin se kypsyys ja kokemus, jota kahden lapsen äiti tarvitsisi. Tunne siitä, että pärjään ja pystyn. Että esikoinen iso pieni poikanen ei jää vauvan varjoon vaan jaksan antaa hänelle aikaa - ja etenkin rakkautta - vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. Sanokaa, että se on mahdollista!

Odotusta...

Täällä elätään jännittäviä aikoja nykyään. Odottavia ja pikkuhiljaa myös kärsimättömiä aikoja. Vaikka Siihen Päivään on vielä melkein kaksi viikkoa, alan olla jo aika täynnä. Kirjaimellisesti.

Tämä odotus on ollut arka mutta iloinen. Pelottavakin toisaalta. Ja kovin minua mietityttää, miten poikanen mahtaa suhtautua tulevaan pikkusisarukseen. Olen yrittänyt paljon puhua ja yhdessä olemme laittaneet vauvan vaatteita koreihin. Mutta tuntuu kuitenkin, ettei tuollainen kaksivuotias vielä taida ymmärtää mitä tarkoittaa kun vauva tulee jakamaan äidin, isin ja kodin. Enhän minäkään osaa kuvitella, millaista on elämä kahden pienen kanssa!

Hyvää joulua!

Huomenaamuna ajelemme joulunviettoon mummulaan. Viimeviikkoinen mahatauti uhkasi muuttaa suunnitelmamme kokonaan, mutta onneksi paranimme ajoissa ja pääsemme sittenkin mummun, papan, enojen ja tätien seuraan. Tänään olemme paketoineet viimeisiä lahjoja, poikanen on harjoitellut saksien käyttöä lahjapaperiin. Hauskaa vaikkakin tarkkaa puuhaa. Kielenkärki vain vipattaa saksien kanssa samassa tahdissa, kun pienet sormet yrittävät osua oikeaan kohtaan. Ja silppua syntyy!


Toivotan oikein ihanaa, rauhallista ja siunattua joulua jokaiselle! Muistetaanhan pysähtyä vaikka katselemaan kynttilää aina välillä...