keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Piirustelua

Aloitin eilen kansalaisopiston elävän mallin piirustuskurssin. Voi että oli mukavaa! En ole elävää mallia juurikaan piirtänyt aiemmin, mitä nyt lasta joskus vähän yrittänyt. Mutta poikanen on niin eläväistä sorttia, että aika hankalaa se on. Hyvää harjoitusta tietysti.

Nämä tässä ovat kahden minuutin croquis-piirroksia. (Miten muuten taipuu sana croquis?) Näitä piirreltiin ensin puolisen tuntia, ja sitten tehtiin loppuaika yhtä asentoa hiilellä isolle paperille.


Olen vieläkin aivan innoissani. Näin yöllä uniakin piirtämisestä.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Se potkii!

Kyllä se potkii, olen varma siitä. Olin jo alkanut vähän huolestua kun ei mitään tuntunut vaikka raskausviikkoja on kuitenkin jo paljon. Esikoisen (hassua puhua esikoisesta, mutta kai niin voi jo sanoa?) potkuttelut tuntuivat jo pari viikkoa aikaisemmin, joten olen tässä jo tovin odotellut niitä tuttuja hipaisuja. Onpa mukava saada tämä tuleva pikkuinen asteen verran todellisemmaksi!

Meillä on sairastettu. Poitsulle tuli oksetus- ja ripulitauti, ja saimmepa me vanhemmatkin osamme mahapöpöistä. Kyllä minä muutaman kerran lähetin säälivän ja osaaottavan ajatuksen kaikille raskauspahoinvoinnista kärsiville! Olisi kai se hirveää joka päivä oksennella; jo yksi kerta vakuutti minut siitä. Onneksi tähän asti olen säilynyt pahoinvoinneitta. Onkohan se muuten naiskohtainen vai raskauskohtainen ominaisuus?

Käsityörintamalla on ollut hiljaista. Parit kotipöksyt olen pojalle ommellut vanhoista t-paidoista, mutta eipä niistä ole kuvaa näytettäväksi. Ja niin, päällystinhän minä syöttötuolin uudelleen vahakankaalla. Meillä on käytettynä ostettu Brion Hokus Pokus -tuoli, jonka pehmusteiden kankaat olivat aika kuluneet. Nyt kelpaa harjoitella syömistä pirteän keltaisessa tuolissa!