Kaksinaamainen otus

Mihin kaikki aika menee? Päivät vain vilahtavat ohi ja tuntuu ettei oikein mitään saa aikaiseksi. Muutama sukka on neuloutunut vapaahetkinä, mutta eipä noita ole tullut kuvattua.


Tänään ompelin pojalle unikaveriksi tällaisen mörön. Möröllä on kaksi etupuolta muttei yhtään takapuolta. Kelpasi päiväuniseuraksi heti valmistuttuaan, ja miksei olisi kelvannut, kun poika sai itse auttaa kankaiden ja nappien valinnassa.



Plikka kasvaa ja on jo kohta kolme kuukautta vanha. Nasakasti kantaa päätään ja punkee pystyyn kun käsistä pitää kiinni. Muuten menee hyvin, mutta imetys on välillä aikamoista taistelua... Muutaman kerran olen jo miettinyt lopettavani koko homman, mutta sitten typy taas armahtaa äitiä ja suostuu ihan nätisti syömään. Toivottavasti nuo raivarit eivät jatku enää pitkään!

Vihdoin

Pikkulikka on maailmassa. Olo onnellinen ja tyyni.

Nuttunen

Pienelle saapuvalle neuloin nutun ja myssyn. Nuttusen malli Dropsin 13-18 josta pidän kovasti, lankana Drops Alpaca. Koko on ohjeen pienin eli 1-3kk. Myssy taas on ihan tavallinen siksakmyssy samasta langasta.

Jotenkin koko ajan tuntuu, että olen unohtamassa jotain tärkeää. Jotain ehdottoman tärkeää ja välttämätöntä. En vain keksi, mitä se voisi olla! Esikoisen hoito synnytyksen ajaksi on järjestetty, vauvanvaatteita, vaippoja ja tarvikkeita on vaikka millä mitalla ja lisää saa kaupasta jos tarvitaan. Mitä vielä puuttuu?

No tietenkin se kypsyys ja kokemus, jota kahden lapsen äiti tarvitsisi. Tunne siitä, että pärjään ja pystyn. Että esikoinen iso pieni poikanen ei jää vauvan varjoon vaan jaksan antaa hänelle aikaa - ja etenkin rakkautta - vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. Sanokaa, että se on mahdollista!

Odotusta...

Täällä elätään jännittäviä aikoja nykyään. Odottavia ja pikkuhiljaa myös kärsimättömiä aikoja. Vaikka Siihen Päivään on vielä melkein kaksi viikkoa, alan olla jo aika täynnä. Kirjaimellisesti.

Tämä odotus on ollut arka mutta iloinen. Pelottavakin toisaalta. Ja kovin minua mietityttää, miten poikanen mahtaa suhtautua tulevaan pikkusisarukseen. Olen yrittänyt paljon puhua ja yhdessä olemme laittaneet vauvan vaatteita koreihin. Mutta tuntuu kuitenkin, ettei tuollainen kaksivuotias vielä taida ymmärtää mitä tarkoittaa kun vauva tulee jakamaan äidin, isin ja kodin. Enhän minäkään osaa kuvitella, millaista on elämä kahden pienen kanssa!