keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Farkut on eri kivat pöksyt!

Sain siskolta läjän vanhoja takapuolesta puhkikuluneita farkkuja. Pienempiin housuihinhan niissä riittää ainesta vielä vaikka kuinka! Gyntherin kaavoja pyörittelin ja asettelin ja onnistuihan se lopulta:


Pikkuisen harmittavasti jäi tuohon etutaskun reunaan aika ohueksi hiutunut kohta. Luultavasti kangas repeää siitä enemmin tai myöhemmin... Onneksi samalla innolla ompelin jo toisetkin haalarit, jotta on mitä vaihtaa. Toisista pöksyistä ei ole vielä kuvaa, kun mallinukke eli tuleva käyttäjä uinailee edelleen päiväunilla. (Herttinen, tähän aikaan?!?)

Tänään oli ensimmäinen kunnolla lämmin päivä tänä keväänä. Olimme hiekkalaatikolla ja yksvee söi hiekkaa minkä ehti aina kun äidin silmä vältti. Aurinko paistoi niin ihanasti, että äiti pärjäsi ilman lapasia ja poikanenkin olisi varmaan pärjännyt; kun tulimme sisälle, poikasen tassut olivat hikeentyneet ihan märiksi kurahanskoissa.

Ei kommentteja: