Laputtaa vai taputtaa?

Olipa tässä eräänä päivänä hiukan hermot tiukalla eräällä äidillä. Riiviölapsi tuntui tahallaan kulkevan vain hölmönhommasta toiseen; kirjahyllystä kirjat alas, tietokoneen hiiri ja näppäimistö lattialle, äidin neulomuslangat solmuun (no, se oli kyllä äidin oma vika kun jätti ne pienen käden ulottuville). Äiti sitten kiukkuisena lennätti riiviön pois vessasta pönttöä lorkkimasta ja tiuskaisi: "Nyt ala laputtaa!" Arvatkaas mitä lapsi teki? Alkoi tietenkin naama naurussa taputtaa käsiään yhteen. Eipä voinut äiti muuta kuin nauraa höpsölle lapselleen, ja siihen suli äidin kiukkukin kokonaan. Loppupäivästä tulikin sitten paljon kivempi kuin aamu oli ollut.


Pitipä minunkin vähän kokeilla Poladroidia. Kiva lelu.

Rauhallista joulua ynnä kaikkea hyvää uudelle vuodelle

Tekee kipeää

Äitinsä itkua kuullut ei;
lempeä tuuli häntä vei.
Valkeat taivaat kuiskivat:
tulkaa, enkelit kauneimmat.

Arvi Kivimaa


Pieni poikamme siunattiin hautaan 19.12.2008. Edelläolevan runon äitini kirjoitti kauniiseen enkelikorttiin, jonka aion laittaa kehyksiin pieneksi tauluksi. Hautajaisia edeltävä päivä oli hirveän vaikea, mutta saman päivän iltana sain kokea ymmärtäväni jotain tärkeää: hautaan menisi vain lapsemme ruumis, kuollut kuori. Rakas pikkuisemme on oikeasti jossain ihan muualla, paikassa jossa hänellä on hyvä olla. Eikä minua enää ahdistanut ajatus haudasta.

Itseäni suren tietysti edelleen. Käsivarteni kaipaavat saada vauvan tuuditeltavakseen, syli tuntuu tyhjältä. Suren lasta, jota en koskaan saa nukuttaa rinnalleni. Itken lasta, jota en koskaan opi tuntemaan. Kaipaan lasta, joka ei koskaan tule kietomaan käsiään kaulaani.

Kyynelet eivät tunnu ehtyvän koskaan.

Tuonen lehto, öinen lehto

Tuonen lehto, öinen lehto,
siell’ on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.

Siell' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsea Tuonelan karjaa.

Siell’ on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.

Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss’ kellahdella,
kuunnella kehrääjälintuu.

Tuonen viita, rauhan viita!
Kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala mailma.

Olo on tyhjä

Nyt se sitten varmistui. Viime viikolla kävin magneettikuvauksessa ja tänään kuulin tulokset. Meidän pikkuiseltamme puuttuvat munuaiset kokonaan. Kolmellakaan perusteellisella ultrauskerralla ei munuaisia löytynyt, ja nyt tämä magneettikuvaus varmisti asian. Hän ei tule elämään syntymänsä jälkeen kuin korkeintaan muutaman tunnin. En tiedä onko vauvamme tyttö vai poika, mutta pian se varmaan selviää. Huomenna menen sairaalaan ja synnytystä aletaan käynnistää.

Olemme nyt ehtineet totutella ajatukseen jo muutaman viikon ajan mutta epätodelliselta tämä tuntuu silti. Meidän pienokaisemme, joka nytkin parhaillaan potkii vatsaani sisäpuolelta, ei tule kanssamme koskaan kotiin. Kun nämä potkut lakkaavat, on koko lyhyt elämä kohta ohi. Koskaan ei tule ensimmäistä hymyä, ei ensimmäistä hammasta, ei ensimmäisiä askelia.

Ja kuitenkin tahdon ajatella ja uskoa, että tälläkin pienellä elämänmatkalla on jokin merkitys. Ehkä joskus tulen sen ymmärtämään, ehkä en, mutta silti uskon Jumalalla olevan omat suunnitelmansa ja tarkoituksensa.

Yksi vuotta

Meidän vauva lakkasi sitten olemasta vauva. Se on nyt jo yksi vuotta ja iso poika. Kävelläkin osaa, ainakin melkein. Mummolassa enojen valmennuksessa paras saavutus taisi olla yhdeksän askelta. :)


Garnstudion uudessa vauvamallistossa on huippusuloisia neuleita. Tätä kaarrokevillapaitaa rupesin neulomaan kuvan perusteella jo ennen kuin ohjetta oli julkaistu, sattumalta silmukkamäärät täsmäsivät just eikä melkein! Tuo Alpaca on kyllä ihanaa lankaa, olin ihan myyty kun sain ensimmäisen kerän käteeni.


Malli siis nro Z-053-by, lankana Dropsin Alpaca (jota kului yli kerä vähemmän kuin ohjeessa sanottiin), pyöröpuikot 2,5 ja 3. Ja ihan itselleni muistutuksena käsinpesu. Tuo kirjoneule vaatisi vielä ehkä hieman harjoittelua... Pitkät langanjuoksut kun tuppaavat kiristämään välillä.

Menninkäinen

Tiitiäinen, metsäläinen... Tässäpä meidän menninkäinen. Villahaalari pikku menninkäiselle Ullan ohjeella, johon ihastuin heti ensinäkemältä. Muuten olen pukuun sangen tyytyväinen, mutta vetoketju tuotti ongelmia. Asia on nyt ratkaistu väliaikaisesti napeilla, mutta napinläpien puuttuessa haalarin avaaminen ja sulkeminen on ihan liian vaivalloista. Ensin yritin toki ommella vetoketjun kuten käskettiin, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Sitten yritin ommella vetoketjun toisella tavalla, mutta yhtä rumaa jälkeä tuli niinkin. Onko vetoketju parempi ommella neuleeseen ompelukoneella vai käsin?!? Villapuku on kuitenkin ihanan pehmeä, lämmin ja kaunis. En ollut palmikoita juurikaan neulonut ennen tätä, mutta mukavaahan se oli.


Lankana Hjertegarnin Alpaca Silk (60% alpakkaa, 30% merinovillaa ja 10% silkkiä), puikkokokona 3 1/2 ja silmukkamäärät melkein samat kuin ohjeessa. Ihan vähän lisäsin silmukoita, koska ohje oli paksummalle langalle. Lankaa kului aika tarkalleen viisi kerää.